Espoossa romahtanut kävelysilta oli viikko sitten tehdyssä tarkastuksessa kunnossa, sanoo sillan toimittaneen yrityksen toimitusjohtaja
Espoon Tapiolassa torstaiaamuna romahtanut kävelysilta tarkistettiin viime viikon perjantaina, eikä siinä tuolloin huomattu olevan ongelmia, sanoi Renta Telineiden toimitusjohtaja Jarno Tuuri STT:lle torstaina.
– Työnjohtaja kävi silloin (paikalla) eikä havainnut mitään, mikä viittaisi rakenteellisiin ongelmiin, Tuuri sanoi.
Tuurin mukaan Espoon kaupunki on tilannut Renta Telineiltä sekä sillan että sen lainmukaiset viikoittaiset tarkastukset. Espoon kaupunki kertoi torstaisessa tiedotteessaan, että sortunut silta on kaupungin vastuulla.
Tuuri ei tässä vaiheessa halua spekuloida onnettomuuden syytä vaan odottaa tutkintojen tuloksia.
Toimitusjohtajan mukaan vuonna 2021 rakennetun kävelysillan tulisi yleisenä kulkutienä kestää kuormitusta.
Kaupunkiympäristön toimialajohtaja Olli Isotalo Espoon kaupungilta kertoi torstaisessa tiedotustilaisuudessa, että alueen muita vastaavia siltarakenteita ei aiota ainakaan välittömästi asettaa käyttökieltoon. Niiden kunto oli Isotalon mukaan tarkastettu välittömästi onnettomuuden jälkeen.
Tilapäisen kävelysillan romahduksessa loukkaantuneet putosivat arvion mukaan noin viisi metriä, kertoi Husin lääkintäpäällikkö Eero Hirvensalo toimittajille Helsingin Siltasairaalassa torstaina. Loukkaantuneilla ei ole hengenvaaraa.
Hirvensalon mukaan vastaavaa siltaonnettomuutta ei Suomessa ole sattunut.
– Tässä olisi ollut edellytykset aika vakaviinkin vammoihin, hän sanoi.
Hirvensalon mukaan 24 sairaaloihin toimitettua loukkaantunutta ovat pääasiassa vuonna 2008 syntyneitä Helsingin Kalasataman koulun kahdeksasluokkalaisia ja heillä on eriasteisia ylä- ja alaraajavammoja.
Helsingin kaupungin tiedotteen mukaan yhteensä 27:n eriasteisesti loukkaantuneen joukossa on myös yksi opettaja.
Sillalla oli Hirvensalon tietojen mukaan 45 ihmistä, mutta kaikki eivät pudonneet alas.
Päivystävän palomestarin Kalle Ristolan mukaan koululaisryhmä oli ollut onnettomuushetkellä liikkeellä kuuden opettajan kanssa.
– Sillan lattia romahti maahan noin viiden metrin korkeudelta Itätuulenkujalle. Loukkaantuneet oppilaat jäivät kävelysiltarakenteen päälle, Ristola sanoi tiedotustilaisuudessa.
Ensihoito oli paikalla alle viidessä minuutissa, kertoi ensihoidosta vastaava osastonylilääkäri Heini Harve-Rytsälä tiedotustilaisuudessa. Tilanteeseen hälytettiin 14 ambulanssia ja Finnhems-helikopteriyksikkö.
Poliisi tutkii siltaromahdusta tällä hetkellä epäiltynä vaaran aiheuttamisena ja vammantuottamuksena, kertoi Länsi-Uudenmaan poliisin rikoskomisario Jyrki Kallio tiedotustilaisuudessa. Poliisilla ei ole tällä hetkellä tiedossa ketään ihmistä, jota epäiltäisiin rikoksesta.
Onnettomuuspaikalla olleita henkilöitä on määrä alkaa kuulla perjantaina.
– Pyritään saamaan vastaukset kysymykseen miksi ja mitä on tapahtunut, sanoi Kallio.
Onnettomuustutkintakeskus Otkes tekee tutkinnassa yhteistyötä poliisin kanssa.
Otkesin viestintäpäällikkö Tiina Bieberin mukaan normaalin tutkinta kestää 6–12 kuukautta. Bieberin mukaan Otkes ei ole koskaan aiemmin tutkinut vastaavankaltaista kävelysiltaonnettomuutta.