Suomalaistutkijat löysivät Parkinsonin taudin todennäköisen aiheuttajan – "Tuloksemme ovat merkittäviä"
Helsingin yliopiston tutkijat osoittavat, että tietyt Desulfovibrio-bakteerikannat ovat todennäköisesti Parkinsonin taudin aiheuttajia valtaosassa tapauksista, kerrotaan yliopiston tiedotteessa.
Tutkimus mahdollistaa bakteerikannan kantajien seulonnan ja bakteerin häätämisen suolistosta sekä taudin ennaltaehkäisyn.
Professori Per Sariksen tutkimusryhmän tavoite oli selvittää kokeellisesti voivatko potilailta löydetyt Desulfovibrio-bakteerikannat aiheuttaa Parkinsonin tautia kohti menevää kehitystä.
̶ Tuloksemme ovat merkittäviä, sillä Parkinsonin taudin aiheuttajaa ei tunneta, vaikka sitä on 200 vuotta yritetty tunnistaa. Tuloksemme osoittavat, että tietyt bakteerikannat todennäköisesti aiheuttavat Parkinsonin tautia.
– Suurin osa taudista aiheutuu ympäristön kautta eli siitä saako ihminen Parkinsonin tautia aiheuttavaa bakteerikantaa ympäristöstään. Vain pieni osa eli noin 10 prosenttia Parkinsonin taudista aiheutuu yksilön perintötekijöistä, Saris kertoo.
Ryhmän juuri ilmestyneen tutkimuksen päälöydös oli, että Parkinsonin tautia sairastavien potilaiden bakteerikannat aiheuttavat alphasynukleiiniproteiinin kokkaroitumista tilastollisesti merkitsevästi Parkinsonin taudin malliorganismissa.
Tutkimuksessa selvisi myös, että terveistä ihmisistä eristetyt bakteerikannat eivät samassa määrin aiheuta alphasynukleiinin kokkaroitumista. Sen sijaan Parkinson potilaiden kantojen aiheuttamien kokkareiden kokokin oli suurempi.
̶ Tuloksemme mahdollistaa seulontatukimuksia, jossa tunnistetaan ne ihmiset, jotka kantavat näitä haitallisia Desulfovibrio-bakteereita. Tällöin heihin voidaan kohdistaa toimenpiteitä, joilla nämä kannat saadaan häädettyä suolistosta. Näin Parkinson potilaiden taudin oireita voidaan mahdollisesti lieventää ja hidastaa.
– Kun Desulfovibrio-bakteerit saadaan poistettua suolistosta, niistä johtuvia alphasynukleiinikokkareita ei tule lisää suoliston soluihin, josta ne prioniproteiinien tavoin etenevät kohti aivoja kiertäjähermon kautta kohti aivoja, summaa Saris.