Poliisi neuvoo välttämään autoilua Helsingin keskustassa keskiviikkona – Kauppatori vahvasti vartioitu Zelenskyin vierailun aikana
Poliisi kehottaa ihmisiä välttämään autoilua Helsingin keskustassa tänään Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin vierailun ja Pohjoismaat-Ukraina-huippukokouksen aikana.
STT:n Presidentinlinnassa olevien toimittajien mukaan Kauppatoria on suljettu yleisöltä ja alueella on paljon turvallisuusviranomaisia. Yleisöä on kerääntynyt muun muassa Katajanokalle Stora Enson entisen pääkonttorin edustalle.
Helsingin poliisin mukaan liikenteen poikkeusjärjestelyt painottuvat Kauppatorin lähistölle ja poikkeuksia voi olla iltaan asti. Myös useat autosaattueet voivat aiheuttaa tilapäisiä katkoksia kaupungin keskustassa. Poliisi neuvoo varaamaan myös matkantekoon aikaa.
Myös yksityisen vesiliikenteen kulku Eteläsatamaan on poliisin mukaan estetty, mutta risteilylaivat pääsevät matkustajaterminaaleihin.
– Toivomme kaupunkilaisilta ymmärtäväisyyttä ja kärsivällisyyttä poikkeusjärjestelyjen suhteen, ylikomisario Dennis Pasterstein sanoi poliisin tiistaina lähettämässä tiedotteessa.
Presidentti Sauli Niinistö tapaa keskiviikkona Helsingissä Presidentinlinnassa Ukrainan presidentin Zelenskyin sekä isännöi iltapäivällä Pohjoismaat-Ukraina-huippukokousta, johon osallistuvat Pohjoismaiden valtioiden pääministerit Helsingissä.
Kyseessä on neljäs kerta, kun presidentti Zelenskyi poistuu Ukrainasta sen jälkeen, kun Venäjä käynnisti hyökkäyksen maahan.