Syöpäpotilaalle huojentavaa tutkimustietoa – tämäkin aktiivisuus voi parantaa ennustetta
Liikunnan tiedetään vähentävän syövän ilmaantumisen riskiä ja syövän hoidoista johtuvia sivuoireita. Lisäksi se parantaa potilaiden elämänlaatua ja tukee parantumista syövästä.
Lyhytkin liikuntasuoritus lisää elimistön puolustussolujen määrää syöpäpotilaiden verenkierrossa, käy ilmi Turussa toteutetuissa tutkimuksissa.
– Ennen ajateltiin, että syöpäpotilaan tulisi vain levätä syöpädiagnoosin saatuaan. Nykyään meillä on yhä enemmän tietoa siitä, että liikunta voi jopa parantaa syövän ennustetta. Miten liikunta ohjailee syöpää, sitä ei kuitenkaan täysin tiedetä, taustoittaa biolääketieteen kandidaatti, tutkija Tiia Koivula.
Koivulan immunologiset tutkimukset ovat osa Turun yliopiston akatemiatutkija Ilkka Heinosen laajempaa Suomen Akatemian ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tukemaa hanketta, jossa selvitetään liikunnan vaikutuksia syövässä.
Aiemmissa esikliinisissä tutkimuksissa on havaittu, että liikunta vaikuttaa elimistön puolustussolujen toimintaan siten, että ne pääsevät paremmin kasvaimen läheisyyteen ja ovat aktiivisempia tuhoamaan syöpäsoluja.
Kahteen osatutkimukseen osallistui lymfooma- eli imukudossyöpäpotilaita ja rintasyöpäpotilaita, jotka olivat hiljattain saaneet syöpädiagnoosin ja joilla syöpähoidot eivät olleet vielä alkaneet. Lymfoomapotilaat olivat 20–69-vuotiaita ja rintasyöpäpotilaat 37–73-vuotiaita.
Tutkimuksen aikana potilaat polkivat kuntopyörää kymmenen minuutin ajan. Heistä otettiin verinäytteitä ennen liikuntasuoritusta ja vielä kaksi kertaa sen jälkeen.
– Polkemisen teho määritettiin jokaiselle potilaalle yksilöllisesti niin, että se vastasi kevyttä tai keskiraskasta liikuntaa. Tärkeintä oli, että potilas pystyi polkemaan kymmenen minuuttia putkeen ilman uupumista, mutta myös se, että syke nousi jonkin verran lepotilasta, Koivula kuvailee.
– Verinäytteistä analysoitiin elimistön useiden eri puolustussolujen, eli valkosolujen, määrät ja liikunnan jälkeisiä määriä verrattiin potilaan lepoarvoihin, hän kertoo.
Liikunnan aikana lymfoomapotilailla nousi tappaja-T-solujen sekä luonnollisten tappajasolujen määrä verenkierrossa.
Rintasyöpäpotilailla tappaja-T-solujen ja luonnollisten tappajasolujen lisäksi liikunta nosti valkosolujen kokonaismäärää sekä väliluokan monosyyttien ja B-solujen määrää.
Muutos oli nopea, sillä suurimmalla osalla potilaista puolustussolujen määrä palasi lepoarvoa vastaavalle tasolle verinäytteissä, jotka otettiin 30 minuuttia liikuntasuorituksen päätyttyä.
– Erityisen mielenkiintoista on, että näimme molemmilla potilasryhmillä tappaja-T-solujen sekä luonnollisten tappajasolujen määrän lisääntymisen liikunnan aikana. Ne ovat juuri niitä elimistön puolustussoluja, jotka ovat kykeneviä tuhoamaan syöpäsoluja, tutkija selittää.
Molemmilla potilasryhmillä löydettiin myös yhteys liikunnan intensiteetin ja puolustussolujen määrän muutoksen välillä. Mitä enemmän potilaiden syke ja verenpaine nousivat liikunnan aikana, sitä enemmän puolustussoluja siirtyi verenkiertoon.
– Vaikka näyttäisi siltä, että puolustussoluja siirtyy elimistön varastoista verenkiertoon sitä enemmän, mitä kovempitehoista liikunta on, vain 10 minuuttia kestävä kevyt tai keskitehoinen liikuntasuoritus saa aikaan syövälle tärkeiden puolustussolujen määrän lisääntymistä, Koivula toteaa.
Koivula sanoo, että syöpäpotilaan on tärkeää löytää itselleen mieluinen tapa liikkua.
– Syöpähoidot voivat väsyttää ja laskea innostusta liikkumiseen. Siksi onkin lohdullista tietää, että jo kymmenen minuutin pyöräily tai kävely esimerkiksi kauppaan voi olla riittävä tehostamaan elimistön immuunipuolustusta.
Tiia Koivula toteaa, että hänen tutkimustensa perusteella ei vielä tiedetä, mistä puolustussolut verenkiertoon tulevat ja minne ne kulkeutuvat liikunnan jälkeen.
– Lisätutkimusta tarvitaan potilailla siitä, kulkeutuvatko puolustussolut liikunnan avulla kasvaimeen, jossa ne voisivat tuhota syöpäsoluja. Esikliinisissä kokeissa näin on todettu käyvän, mutta tutkimus syöpäpotilailla on vielä hyvin vajavaista, Koivula toteaa.
Seuraavaksi tutkijat haluavat tutkia ilmiötä syöpäpotilailla syöpähoitojen aikana.
Syöpähoidot vaikuttavat usein immuunipuolustukseen vähentämällä puolustussolujen määrää. Siksi on mahdollista, että liikunnan vaikutus puolustussoluihin on erilainen hoitojen aikana. Immuunipuolustuksen heiketessä liikunnan tehostava rooli voi olla erityisen tärkeä.