Kaupan alan lakon ensimmäinen päivä sujui rauhallisesti – mukana olevista 160 marketista oli suljettuna 17
Kaupan alan kaksipäiväinen lakko alkoi torstaina. Sekä Keskosta että S-ryhmästä kerrottiin ensimmäisen lakkopäivän sujuneen rauhallisesti.
Keskon työsuhdejohtaja arvioi torstaina aamupäivästä, että aamulla alkaneet lakot eivät juurikaan auki olevissa kaupoissa.
– Lakko on sujunut rauhallisesti, ei ole tullut ongelmia työpaikoilla. Pyrimme siihen, että kaikki tuntevat oikeudekseen olla lakossa tai olla töissä, jos niin valitsevat, työsuhdejohtaja Petteri Huovinen kuvaili torstaina aamupäivällä.
Huovisen mukaan asiakkaat olivat ottaneet tiedon tulevista lakoista rauhallisesti eikä hamstraamista ollut näkynyt.
S-ryhmän päivittäistavarakaupan johtaja Sampo Päällysaho kertoi STT:lle torstaina iltapäivästä saaneensa ensimmäisenä lakkopäivänä vain myönteistä viestiä ja kertoi asiakkailla olleen ymmärrystä tilanteeseen. Päivä oli sujunut tuohon mennessä hänen mukaansa rauhallisesti niin asiakkaiden kuin työntekijöidenkin näkökulmasta.
Lakot alkoivat torstaina kello viideltä aamulla ja päättyvät lauantaina kello viideltä aamulla. Lakon piirissä on 160 Keskon ja S-ryhmän markettia sekä Keskon logistiikkapalvelujen alueterminaaleja.
Valtaosa lakon piirissä olevista marketeista on Prismoja ja K-Citymarketteja, mutta mukana on myös joitakin pienempiä marketteja ympäri Suomen.
Valtaosa nyt alkaneen lakon piirissä olevista myymälöistä pystytään pitämään auki. S-ryhmä on tiedottanut, että kokonaan suljettuna lakon aikana on yhteensä 12 Prismaa ja neljä S-markettia. K-ryhmän kaupoista suljettuna oli torstaina vain Turun K-Citymarket Skanssi, joka ilmoitti jo ennakolta sulkevansa ovensa lakon ajaksi. Lakko koskee yhteensä 46:ta Citymarkettia.
Torstaina iltapäivästä Huovinen arvioi, että perjantai jatkunee kauppojen aukiolojen osalta samankaltaisena. S-ryhmän suljettujen liikkeiden lista lienee perjantaina niin ikään varsin samankaltainen kuin torstaina.
Päivittäistavarakauppa ry:n (PTY) mukaan lakoista huolimatta ei ole olemassa riskiä siitä, että ruokaa ei olisi saatavilla.
– Ruokaa riittää päivittäistavarakaupan kautta edelleen lakkojenkin aikana ja niistä huolimatta, kommentoi asiaa keskiviikkona STT:lle PTY:n valmiuspäällikkö Lauri Kulonen.
Suomessa on hänen mukaansa 2 800 päivittäistavarakaupan myymälää ja tämän viikon lakko koskee vain osaa niistä. Yrityksissä lakkoihin on pyritty myös valmistautumaan.
PTY:n toimitusjohtaja Kari Luoto muistutti, että myös kuluttajien ostokäyttäytymisellä on suuri vaikutus siihen, miten lakkojen vaikutukset näkyvät kaupoissa asiakkaille.
– Syytä hamstraamiseen ei ole. Pandemian aikana kuitenkin nähtiin, että kuluttajat voivat saada hyllyt tyhjiksi, jonka jälkeen ne täytetään jälleen. Keskeinen viesti on kuitenkin se, että ruokahuollon pitäisi myös lakkojen aikana toimia päivittäistavarakaupassa ihan hyvin.