Rikostutkinta teknologiayhtiö Uroksesta valmistui – kahta ihmistä epäillään yli kuuden miljoonan euron suuruisesta avustuspetoksesta
Poliisi on saanut valmiiksi teknologiayhtiö Urosta koskevan esitutkinnan, Oulun poliisi kertoi keskiviikkona. Poliisi epäilee kahta ihmistä törkeästä avustuspetoksesta.
– Esitutkinnassa epäillyt ovat kiistäneet teot. Kuulustelujen yksityiskohtia poliisi ei kerro tarkemmin, poliisin tiedotteessa kerrottiin.
Jutussa on kyse yhteensä yli kuuden miljoonan euron arvoisista lainoista ja avustuksesta, jotka sittemmin konkurssiin ajautunut yhtiö sai Business Finlandilta 2010-luvulla. Poliisin mukaan epäillyt antoivat Business Finlandille harhaanjohtavia tietoja ja salasivat seikkoja, joilla olisi ollut olennainen merkitys avustusten saamisen kannalta.
Esitutkinnassa Uroksen perustajien Jyrki Hallikaisen ja Tommi Uharin omaisuutta on määrätty vakuustakavarikkoon yhteisvastuullisesti määrä, joka vastaa yli kuutta miljoonaa euroa. Uhari jätti Uroksen joitakin vuosia sitten, Hallikainen on ollut Uroksen pääomistaja.
Uros asetettiin konkurssiin viime vuoden helmikuussa. Konkurssiratkaisussaan käräjäoikeus katsoi, että yhtiö oli konkurssilaissa tarkoitetulla tavalla muutoin kuin tilapäisesti maksukyvytön. Oikeuden mukaan Uroksella oli velkoja ainakin lähes 13,5 miljoonaa euroa ja kassavaroja vain noin 14 000 euroa.
Uros sai vuosina 2011–2013 silloiselta Tekesiltä eli nykyiseltä Business Finlandilta lähes viiden miljoonan euron tuotekehityslainat ja 1,25 miljoonan euron avustuksen. Vuoden 2020 lopulla Business Finland määräsi rahat välittömästi takaisinmaksettavaksi.
STT kertoi syksyllä 2021, että Uroksen kertomien mahtavien voittojen takana ei todennäköisesti ole vastaavaa todellista liiketoimintaa. STT uutisoi tuolloin myös, että Uros oli lähes kymmenen vuoden aikana maksanut Business Finland -lainoistaan vain osan koroista.
Business Finlandin mukaan se sai vuosina 2019 ja 2020 tietoonsa asioita, jotka Uros oli salannut ja jotka olisivat aikoinaan johtaneet siihen, että rahoitusta ei olisi myönnetty. Sen mukaan Uros salasi rahoittajalta sopimukset, joilla rahoitetuissa projekteissa kehitettävät tai aikaansaadut tulokset myytiin ja luovutettiin luxemburgilaiselle tytäryhtiölle.
Valituksessaan hallinto-oikeudelle Uros kiisti, että olisi tarkoituksellisesti salannut tai antanut harhaanjohtavaa tietoa sopimusjärjestelyistä tytäryhtiönsä kanssa. Valituksen mukaan yhtiö ei ymmärtänyt, että sen olisi tullut hakea patenttien myynnille suostumus, koska kyse oli konsernin sisäisistä järjestelyistä. Yhtiö myös kiisti, että immateriaalioikeuksien myyminen olisi vaikuttanut sen lainojen takaisinmaksukykyyn.